perjantai 16. joulukuuta 2011

Oho.

Aloitin blogin.
Olin ajatellut etten aloita, että riittää kun arkistoin tekeleet Ravelryyn.
Ja sitten yhtäkkiä vaan päähäni pälkähti että aloitanpa

    b l o g i n.

Ihan tälleen vaan salassa, en aio kertoa kenellekään.

Voin vapaasti ja täysin häpeilemättä täyttää blogini

ruusuilla
pitsillä
maatuskoilla
kukkasilla
marengilla
riikinkukoilla
kimalluksella
linnunlaululla
enkeleillä


 ja kaikella sillä mistä pienet tytöt on tehty.



Ainoa vaan etten ole enää pieni tyttö ollenkaan, mutta täytyyhän sitä voida olla aikuisiakin keijukaisia.

Aina toisinaan voin laittaa jonkin rumilusneuleenkin, niitäkin syntyy ettei mene liian imeläksi.


Mutta imelä on ihanaa ja enemmän on aina enemmän!!


Tästä se lähtee.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti